Kiitos osallistumisestasi #Toivo&Iloitse Japani! -juhlakeräykseen!

Kiitos osallistumisestasi #Toivo&Iloitse Japani! -juhlakeräykseen!

Kansanlähetyksen Japanin työ täytti viime vuonna 50-vuotta. Sen kunniaksi järjestimme juhlakeräyksen, jotta työ Japanissa saisi jatkua myös seuraavat 50-vuotta. Kiitos, että osallistuit keräykseemme uhraamalla varojasi ja rukoilemalla työn puolesta.
Yhä tänään japanilaiset tarvitsevat sanomaa syntien anteeksi saamisesta ja ilosta, joka siitä seuraa. Jeesus voi antaa epätoivoiselle ihmiselle sellaisen toivon ja ilon, joka kestää ja kantaa taivaaseen saakka. Tätä sanomaa olemme myös viime vuoden lopulla ja alkaneen vuoden alussa Japanissa julistaneet.
HAT-Koben seurakunnan joulujumalanpalveluksessa lapset esittivät joulunäytelmän.
Viime jouluna ilosanoman Jeesuksessa olevasta sovituksesta otti vastaan kaksi uutta ihmistä Etelä-Nishinomiyan seurakunnassa, kun heidät kastettiin Jumalan lapsiksi. ”Iloitsemme seurakunnan kasvusta ja rukoilemme, että seurakuntalaiset saisivat kasvaa Jeesuksen tuntemisessa ja löytää paikkansa seurakunnassa”, kertovat seurakunnassa työskentelevät Asako ja Lauri Palmu.
Lauri Palmu kastamassa uutta jäsentä seurakuntaan.
Etelä-Nishinomiyan seurakunnassa on alkuvuodesta iloittu myös siitä, että pitkään suunniteltu julkisivuremontti on saatu viimein työn alle. Tässä remontissa Etelä-Nishinomiyan kirkkorakennus maalataan ja katto kunnostetaan. Näin kirkko säilyy ja palvelee seurakuntaa mahdollisimman pitkään. Taustalla on myös ajatus siitä, että Kansanlähetys voisi muutaman vuoden kuluttua luovuttaa hyväkuntoisen kirkkorakennuksen yhteistyökirkolle, jos Jumala tällaisen muutoksen suo.
Kuva Nishinomoiyan seurakunnan remontin alla olevasta kirkkorakennuksesta.
Te ystävät olette osaltanne mahdollistaneet nämäkin tapahtumat lahjoittamalla juhlakeräykseen varojanne. Keräys tuotti yhteensä 14.321 euroa. Suuri kiitos lahjastasi! Jumala siunatkoon jokaista antajaa ja työtä, jota Japanissa tehdään evankeliumin eteenpäin viemiseksi.
Mari Nummela
Lähetystyöntekijä, Japani

Kiitos osallistumisestasi #Toivo&Iloitse Japani! -juhlakeräykseen!
Source: Suuressa mukana